Mustikka kasvovoide
Chosen by Johanna Blueberry Facial Cream eli Mustikka kasvovoide on tehovoide vain luonnon omista raaka-aineista.
Luomusertifioidun perniöläisen metsän vihreiltä mättäiltä käsin kerätyt mustikalehden uutetaan itse täällä meillä tehokkaaksi mustikkauutteeksi, joka toimii voiteessamme yhtenä vaikuttavana ainesosana.
“Lopultakin löysin voiteen couperosa iholleni. Ihon punoitus ja pintakuivuus hävinnyt viikon käytön jälkeen. Käytän yövoiteena pienen määrän ja aamulla kasvot todella ihanan silkkiset. Tilaan jatkossakin Mustikka kasvovoidetta.”
“Kasvoni ovat aina olleet tosi herkät, punakat ja tosi epätasaisen väriset. Nyt olen käyttänyt Mustikka kasvovoidetta useamman viikon ja väri on tasoittunut ihan älyttömän paljon! En olisi ikinä uskonut, mutta nyt voisin lähteä ihmisten ilmoille jopa ilman tasoittavaa meikkivoidetta. En odottanut tuotteelta mitään ja tämä voide yllätti erittäin positiivisesti, ostan ehdottomasti lisää.”
”Kasvoissani on punaisia, kutiavia ihottumalänttejä. Olen saanut ihon rauhoittumaan mustikka-ihovoiteella. Kutina on hävinnyt ja punoitus vähentynyt. Aion käyttää voidetta jatkuvasti.”
Mustikkauutteen hyödyt ihollesi
Mustikanlehtiuutteella on useita hyötyjä ihon hoidossa. Sen sisältämät bioaktiiviset yhdisteet, kuten anthosyaanit ja polyfenolit, tarjoavat antioksidanttista suojaa, vähentävät tulehdusta ja toimivat antimikrobisesti.
Nämä aineet suojaavat ihoasi ympäristötekijöiden aiheuttamilta vaurioilta, kuten otsonin ja UV-säteilyn haitoilta. Lisäksi ne estävät ihosi kollageenin hajoamista ja parantavat ihon suojatoimintoja, mikä auttaa ehkäisemään UV-säteilyn aiheuttamaa ihon kuivumista ja ryppyjen muodostumista.
Mustikanlehtiuute edistää myös ihon sileyttä ja kosteustasapainoa.
Pienissä erissä huolellisena käsityönä valmistuva mustikkavoide sisältää vain luonnon omia raaka-aineita, ei lainkaan keinotekoisia hajusteita, säilöntäaineita, väriaineita.
Mustikkavoide valmistetaan luomulaatuisista mangovoista, manteliöljystä, sheavoista, auringonkukkaöljystä ja ruusunmarjaöljystä sekä luomulaatuisista mustikkauuteesta ja vaniljauuteesta.
Vedettömänä ja lisäaineettomana tuotteena Mustikkavoide tarjoaa tiivistetyn määrän vaikuttavia ainesosia. Luonnolliset öljyt ja uutteet ravitsevat ja suojaavat ihoa syvältä, edistäen ihosi terveyttä ja heleyttä.
Mangovoin on tieteessä osoitettu auttavan ihovaurioiden korjaamisessa. Se on ihohuokosia tukkimaton suojaava öljy, joka sopii herkällekin iholle. Mangovoilla on auringon UV-säteiltä suojaavia sekä antibakteerista ja antimikrobista ominaisuuksia. Lisäksi se sisältää salisyylihappoa ja antioksidantteja, kuten C- ja E vitamiineja, jotka suojaavat ihoasi ympäristövaurioilta.
Manteliöljy on tehokas kosteuttaja ja ihoa pehmentävä aine, joka auttaa parantamaan ihosi suojakerrosta. Sitä käytetään yleisesti ihon kuivuuden, ihottumien ja ekseeman hoitoon. Manteliöljy parantaa kuivan, halkeilevan ihon tilaa ja sitä voidaan käyttää myös akneiholle ja raskausarpien ehkäisyyn tai hoitoon.
Sheavoi kosteuttaa ihoasi tehokkaasti ja se sisältää runsaasti erilaisia iholle hyödyllisiä rasvahappoja. Sheavoi auttaa palauttamaan ihosi kosteustasapainon ja vähentää kuivumista. Sen tulehdusta estävät ja antibakteeriset ominaisuudet auttavat ehkäisemään tulehduksellisia ihosairauksia ja aknea. Lisäksi sheavoi sisältää A- ja E-vitamiinia, jotka toimivat antioksidantteina ja suojaavat ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Saaren Taika käyttää vain kemiallisesti käsittelemätöntä sheavoita, sillä tämä puhdistamaton sheavoi on täynnä vitamiineja ja ravinteita, jotka ovat hyväksi ihollesi, kun taas puhdistettu sheavoi menettää suuren osan ravinteistaan käsittelyssä.
Puhdistamaton sheavoi sisältää tulehdusta estäviä aineita, kuten kinamiinihappoa, ja sen väri on yleensä keltaista tai beigen sävyistä, kun taas puhdistettu sheavoi on valkoista. Sheavoi on erinomainen kosteusvoide, sisältäen runsaasti rasvahappoja sekä A- ja E vitamiineja, ja se auttaa ihon terveydessä monin tavoin, kuten kuivan ihon, ärsytyksen ja ekseeman hoidossa. Lisäksi sheavoi on turvallinen pähkinäallergikoille.
Voide sisältää ruusunmarjaöljyä (rosehip), joka tehostaa kasvovoiteen kosteuttavia ominaisuuksia ja auttaa palauttamaan ihosi kimmoisuuden.
Ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti rasvahappoja sekä A- ja C-vitamiineja. Nämä ainesosat auttavat ehkäisemään tehokkaasti ikääntymisen merkkejä, sekä saattavat vähentää ihon pigmenttiläiskiä. Ne auttavat ihohuokosiasi supistumaan sekä tasoittavat ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.
Mustikka kasvovoiteen luonnostaan sisältämä A-vitamiini (kasvisretinoli) uudistaa ihoasi ja hillitsee mm. aknen syntymistä. Voit käyttää Mustikka kasvovoidetta myös kesällä, sillä se sisältää vain luonnollisesti kasviuutteista ja öljyistä syntynyttä retinolia, eli A-vitamiinia, kun taas retinoidia ei suositella auringossa käytettäväksi. Voide on hyvin siedettyä ja sopii myös herkälle tai nuorelle iholle.
Kasvovoiteen sisältämät E- ja C-vitamiinit yhdessä auttavat kuivaa ihoa kosteustasapainon säilyttämisessä ja tukee ihon kollageenin tuotantoa sekä parantaa ihosi kimmoisuutta.
Yhdestä erästä valmistuu käsityönä kerralla vain noin 27 mustikkavoidetta. Saaren Taika voiteiden valmistus työllistää tällä hetkellä 3-5 henkilöä itse voiteen valmistuksessa ja vielä 2-4 henkilöä etikettien kiinnittämisessä, kun monilla kilpailijoillamme taas on suuret automatisoidut voidesekoittimet ja automatisoidut pakkauslinjat, joissa yleensä 1 henkilö riittää hoitamaan koko tuotantoprosessin alusta loppuun.
Tämän lisäksi työllistämme myös paikallista luomumaatilayritystä hankkimalla mustikanlehdet käsin poimittuna heiltä.
Saaristoluonto inspiroi luonnollisuuteen
Valmistamme tuotteemme Särkisalon ja Perniön upeissa maisemissa, lähellä Saaristomerta ja Teijon luontoalueita. Nämä paikat ovat luoneet pohjan tuotteidemme luonnollisille resepteille ja innoittaneet suomalaiseen käsityöperinteeseen pohjautuvaa luonnonkosmetiikkaa.
Luonnolliset raaka-aineet ovat hyödyllisiä sekä ihmiselle että ympäristölle. Ne ovat usein hellävaraisempia iholle ja aiheuttavat harvemmin allergisia reaktioita verrattuna synteettisiin aineisiin. Lisäksi luonnollisten ainesosien käyttö vähentää ympäristön kuormitusta, koska ne hajoavat helpommin, eivätkä sisällä haitallisia kemikaaleja, jotka saattavat vahingoittaa ekosysteemiä.
@saarentaika Eettisyys Saaren Taiassa ei ole pelkkä iskulause, vaan arvopohjamme ydin. Valmistamme tuotteemme Särkisalon ja Perniön upeissa maisemissa, lähellä Saaristomerta ja Teijon luontoalueita. Nämä paikat ovat luoneet pohjan tuotteidemme resepteille ja innoittaneet suomalaiseen käsityöperinteeseen pohjautuvaa luonnonkosmetiikkaa. Kun ostat Saaren Taian tuotteen, saat palan jotain suurempaa: yhdistelmän sydämen lämpöä, sielukkuutta ja käsityötaitoa. Valitsemalla pyykkietikkamme tai palasaippuamme tuet työllisyyttä: pyykkietikka luo 2-3 kokoaikaista työpaikkaa, ja palasaippuan tuotanto ja pakkaus työllistävät 5-9 henkilöä. Myös verkkokauppamme on osa tätä eettistä ketjua, sillä jokainen paketti pakataan käsin, työllistäen 4-8 ihmistä sesongista riippuen. Emme ole valinneet päivittäistavarakauppoja tuotteidemme myyjiksi, vaan kumppaneiksi olemme valinneet pienemmät erikoisliikkeet. Haluamme olla voimavara suomalaiselle yrittäjyydelle ja kestävälle tulevaisuudelle. Valitessasi Saaren Taian, investoit eettisiin arvoihin, kestävään kehitykseen ja itseesi. Kiitos, että olet mukana tässä matkassa ja teet valintoja, jotka hyödyttävät sekä sinua että ympäröivää maailmaa. 🌿💚 #saarentaika #suomalainenkäsityö #kotimaista #käsintehty #luonnonkosmetiikka #käsityötä #naturalcosmetics
♬ original sound - SaarenTaika