Kuinka Kamomilla Sheavoide syntyi?
Saaren Taika sheavoiteet valmistuvat pienissä erissä käsityönä Suomessa
VERKKOKAUPPA

Tutustu Kamoilla Sheavoiteemme valmistukseen, jonka kehitin oman vaikean käsi-ihottumani helpotukseksi.

Olin kärsinyt atooppisesta ekseema ihottumasta aivan pikkulapsesta asti ja ihottumat vaivasivat minua aina aikuisuuteeni asti.

Rikki raavitun käsien ihon vuoksi en ollut aiemmin voinut mm. kuoria perunoita, sillä perunoiden tärkkelys pahensi ihottumaa ja aiheutti kutinaa. En ollut voinut myöskään koskaan siivota ilman siivouskäsineitä. En ollut voinut käsitiskata, enkä esimerkiksi kutoa. Kutiava käden iho häiritsi jopa yöunia, sillä heräsin useita kertoja yössä raapimaan kättäni voimakkaasti ja usein tähän vimmaiseen raapimiseen heräsi myös puolisoni.

Olin etsinyt tietoa ja helpotusta ekseemaihottuman hoitoon ja oppinut, että mm. sheavoi ja teepuuöljy ovat tuoneet joillekin helpotusta. Tästä alkoi erilaisten raaka-aineiden testaaminen ja niiden ominaisuuksien opiskelu.

Kamomilla Sheavoiteen tuotekehitys alkoi oikeanlaisten raaka-aineiden etsimisellä! Köyhyysrajan alapuolella tuolloin kun elin, oli ensimmäiset raaka-aine kokeiluni tottakai sieltä halvimmasta päästä!
Harmikseni ensimmäiset kokeilut eivät kuitenkaan tuottaneet haluamaani tulosta, vaan itseasiassa ihottumani ärtyi entisestään.

Tästä alkoikin raaka-aineiden syvällisempi tutkimus, jonka aikana minulle selvisi, että samalla nimellä myytävästä raaka-aineesta on useita erilaatuisia vaihtoehtoja ja esimerkiksi sheavoin ollessa kyseessä, oli vaihtoehtoina luomulaatuinen, ei-luomu, puhdistamaton ja puhdistettu, valkaisematon ja valkaistu ja niin edelleen.

Hei, olen Johanna, Saaren Taika -brändin perustaja ja Saaren Taika -tuotteiden tuotekehittäjä.

Intohimoni luonnollisten ihonhoitotuotteiden kehittämiseen sai alkunsa omasta tarpeestani löytää ratkaisu vuosikymmeniä kestäneille, vaikeille ihosairauksilleni, joille lääketiede ei ollut tarjonnut apua.

Johanna suojavaatteissa vanhalla saippuatehtaalla

MIstä kaikki sai alkunsa?

Olin kärsinyt atooppisesta ekseema ihottumasta aivan pikkulapsesta asti ja muistan alle kouluikäisestä saakka joutuneeni käyttämään erilaisia voimakkaita kortisonivoiteita ja hauteita päivittäin ihottumieni hoitamiseksi.

Ihottumat vaivasivat minua aina aikuisuuteeni asti ja pahimpina aikoina, kun käteni oli koko kämmenen alueelta vereslihalle raavittuna, on siihen kokeiltu jopa tekoihoa hoidoksi, mutta huonoin tuloksin.

Rikki raavitun käsien ihon vuoksi en ollut aiemmin voinut mm. kuoria perunoita, sillä perunoiden tärkkelys pahensi ihottumaa ja aiheutti kutinaa. En ollut voinut myöskään koskaan siivota ilman siivouskäsineitä. En ollut voinut käsitiskata, enkä esimerkiksi kutoa. Kutiava käden iho häiritsi jopa yöunia, sillä heräsin useita kertoja yössä raapimaan kättäni voimakkaasti ja usein tähän vimmaiseen raapimiseen heräsi myös puolisoni. 

Olin etsinyt tietoa ja helpotusta ekseemaihottuman hoitoon ja oppinut, että mm. sheavoi ja teepuuöljy ovat tuoneet joillekin helpotusta. Tästä alkoi erilaisten raaka-aineiden testaaminen ja niiden ominaisuuksien opiskelu.

Kamomilla Sheavoide oli ensimmäinen ihonhoitotuotteemme

Vuonna 2017 aloin kehittämään rikkinäiselle käsi-ihottumalleni sopivaa voidetta, joka hillitsee kutinaa eikä kirvele.

Syntyi Kamomilla Sheavoide

Tämän jälkeen lähdin kehittämään saippuaa, jonka käyttö ei lisäisi atooppisen ja ennestään kuivan ihoni kuivumista, ja samalla rauhoittaisi ihoa siten, että ihoni ei kutiaisi enää.

LUE MYÖS: Teepuusaippua synty

Ekseema ihottuma kädessä
Johannan haastava atooppinen käsi ihottuma

Miten Saaren Taika Kamomilla Sheavoide sitten syntyi?

Ensimmäiset koekappaleet valmistuivat vuonna 2017.

Kaikki alkoi syntymästäni, sillä olen saanut elämäni mittaiselle matkalleni kaverikseni atooppisen ihon ja atooppisen ekseema ihottuman.

Ala-asteella luokkakaverit kiusasivat minua, koska kasvoissani oli suuria rupi-läiskiä ihottumaa. Ihottumani oli vaeltavaa sorttia; milloin se oli taipeissa, milloin kasvoissa, kaulalla ja nyt aikuisiällä sitä on useimmiten kädessä.

Atooppinen ekseema ihottumani on ajoittain ollut niin pahana, että olen joutunut nukkumaan kortisonivoide hauteeksi laitettuna puuvillahansikkaan alle, jonka päälle on teipattu toinen hansikas tiukasti ranteen ympäriltä suppuun, etten vaan saa unissani raavittua ihoa enempää rikki!

Kortisonit eivät kuitenkaan ole minua auttaneet, eikä auttanut käsi ihottuman päälle liimattu tekoihokaan. Niinpä olen elänyt kutiavan ja vereslihalle raavitun käden kanssa niin kauan kuin jaksan muistaa!

Kädessä vaivannut vereslihalla ollut ihottuma on merkittävästi vaikeuttanut arkeani, ihan ruuanlaitosta siivoamiseen ja moneen eri arkiseen puuhaan ja harrastuksiin asti!

Olin kuullut kuitenkin että mm. teepuusaippua sekä sheavoi voisivat auttaa ekseemaihottumassa.

sheavoite lusikassa
Kuva Johanna kädestä, jossa ei enää ole ihottumaa

Laadukkaat ja puhtaat raaka-aineet ovat iho-ongelmiin tehoavan tuotteen perusta

Kamomilla Sheavoiteen tuotekehitys alkoi oikeanlaisten raaka-aineiden etsimisellä! Köyhyysrajan alapuolella tuolloin kun elin, oli ensimmäiset raaka-aine kokeiluni tottakai sieltä halvimmasta päästä!

Harmikseni ensimmäiset kokeilut eivät kuitenkaan tuottaneet haluamaani tulosta, vaan itseasiassa ihottumani ärtyi entisestään.

Tästä alkoikin raaka-aineiden syvällisempi tutkimus, jonka aikana minulle selvisi, että samalla nimellä myytävästä raaka-aineesta on useita erilaatuisia vaihtoehtoja ja esimerkiksi sheavoin ollessa kyseessä, oli vaihtoehtoina luomulaatuinen, ei-luomu, puhdistamaton ja puhdistettu, valkaisematon ja valkaistu ja niin edelleen. 

Myös eri raaka-aineiden toimittajissa oli eroja ja markkinoilta löytyikin toimittajia jokaisessa hintaluokassa, mutta lopulta valitsimme eettisesti tuotettua luomulaatuista ja kemiallisesti käsittelemäntöntä, ja tottakai siis myös hinnaltaan kalliimpaa sheavoita.

Tämän löydön avulla onnistuin lopulta testaamisen ja hiomisen kautta kehittämään sheavoiteen, joka ei kirvellyt ja joka pysäytti kutinan ihottumassasi muutamassa sekunnissa voiteen levittämisen jälkeen.

Käyttämiemme korkealaatuisten raaka-aineiden, sekä tarkoituksessaan tehokkaasti toimivaksi kehitettyjen reseptien ansiosta monet asiakkaammekin ovat kertoneet kokemuksiaan, kuinka heidän vaikeat iho-ongelmansa ovat lähteneet helpottumaan lopulta vasta Saaren Taika tuotteiden avulla. 

Ja myös itselläni; käteni ihottuma on nykyään vaivaton, sillä käytän edelleen lähes päivittäin käteni pesuun Saaren Taika Teepuusaippuaa ja voiteena Kamomilla Sheavoidetta!

Kamomilla Sheavoiteen suosio

Kamomilla Sheavoiteemme on noussut hurjaan suosioon suomalaisten ihottumien, ötökän pistosten ja muiden paikallisten kutisevien iho-ongelmien hoidossa, ja onpa sillä parannettu erään hevosen ihorikoksi äitynyt kesäihottumakin!

Tutustu kotimaisiin Saaren Taika ihonhoitotuotteisiin verkkokaupassamme